Eka kerta: rappuja tampaten

Eka kerta hyppyrimäen rappusilla. Mutta ei varmaan vika. Sen verran hyvin nostatti sykettä tuommonen nousu että aivan mahtavaa! Yhteensä 5 kertaa tamppasin nuo 165 rappua ylös eli yhteensä KAHDEKSANSATAAKAKSIKYMMENTÄVIISI rappua, huh. Vielä kotiin fillarilla vartin pyrähdys ja lapsi hereille (ja suihkun kautta kohti 3-vee neuvolaa).

Heräsin siis torstaina kukonpierasun aikaan, 5:30 lapsi inahteli huoneessaan jotain johon heräsin. Päätin sitten että en jatka enää unia ja napsautin eilisiltana ladatun kahvinkeittimen päälle. Yksi kuppi kahvia, rahka vehnäleseillä kupoliin ja fillari kohti Palokankaan vanhaa mäkihyppymestaa. Olin jo edellisenä päivänä suunnitellut reissua sinne aamusesta koska oli luvattu mahtavaa säätäkin! Aamuaurinko paistoi ja kuu killitti taivaalla, ilma oli ihanan raikas vielä. Aivan mahtavat maisemat! Treenata (ja kuvailla) sai lähes omassa rauhassaan. Rapuilla oli vain toinen treenaaja minun lisäkseni ja pois lähtiessäni rappuja lähti kapuamaan mummo (joka kertoi olevansa 87-vuotias ja kävelevänsä raput kerran päivässä ylös että pysyy kunnossa, vau!). Pari ekaa kierrosta kiersin niin että menin raput ylös ja pikkulenkin kautta takaisin alas (koska siellä oli se toinenkin tyyppi). Kolme kierrosta sainkin sitten tehdä ihan rauhassa ja laskeuduinkin suoraan rappuja pitkin alas takaisin. Lyhyitä matkoja sain otettua rapuissakin juoksuaskelia ja välillä hitaammin, raput huojui ja lievä korkeanpaikankammo(??) tuntui puskevan päälle kun toiselta puolelta puuttui kaide. Mutta minähän kapuan ylös ja piste! Hyvin meni kunhan katsoi vain alas mihin astuu. En minä oo tiedostanut kyllä itselläni mitään korkeanpaikankammoja. Huipulla sykemittari piipatteli välillä jo yli 190, kerran käväisi jopa yli 200, mutta pääsääntöisesti syke pyöri siinä 160-180 välillä.

Aikaiset aamuherätykset ei vaan ole mulle kamalan helppoja, siis jos ei ole pakko herätä eli lähteä töihin. Haluaisin olla aamuvirkku, se olisi ihanaa. Eilen olo oli ihmeen pirteä vaikka nukkumaanmeno olikin venynyt. Haluan myös siksi herätä näin vielä lomaillessa ajoissa jotta kroppa ei tottuisi koko ajan pitkään nukkumiseen. Tarvitsen aamuihini aikaa, haluan tehdä rauhassa. Tänään loikoilin hetken sängyssä puhelinta selaillen, join kahvia ja söin miniaamupalan, yritin laittaa tukan jotenkin fiksusti (se on ihan kamala kun yritän kasvattaa sitä) ja puin päälleni treenivaatteet säärystimineen ja sykevöineen. Peilistä kurkatessa mietin kehtaanko sittenkään mennä näin, olenko ihan urpon näköinen, kääk. Koiran käyttäessäni pissalla kello lähenteli jo puoli 7. Lähtövalmiina nappasin juuri ostamani pyörän vesipullotelineen mukaan ja hikoilin sitä asennellessa, ruuvit ei meinanneet kääntyä koloavaimella. Sain telineen paikalleen mutta iso vesipulloni ei mahdu siihen, eikun takaisin ylös etsimään pienempää pulloa. Onneksi lapsi ei herännyt tähän ovesta ramppaamiseen, se vasta olisikin ollut mahtavaa.

Btw, tuona aamuna mulla lähti testiin Foreverin Argi+. Kiinnostuneet googlettakaa. En tiedä oliko tuon jauheen ansiota vai treenin, mutta olo oli aivan sairaan pirteä koko päivän vaikka olin juonut vain yhden kupin kahvia ennen portaille lähtöä. Olen kyllä miettinyt tuon Argi+:n hommaamista, mutta hintapuoli on mietityttänyt. Pitäisiköhän ottaa ihan purkki kokeiluun? Nyt mulla on muutaman päivän annos kun on testikassi käytössä (myös mm. Forever Ultra vaniljaprotskua).

Huh, tänään vieteltiin meidän 3-veen lastenkemuja ja olipas vilskettä. Kyllä noilla lapsilla on energiaa! Ja kummasti tuo oma lapsi jaksoikin vielä riehumisen jälkeen käydä pienen pyörälenkin polkemassa (äiti reippaili kävellen/hölkäten vieressä). Nyt minua odottaa tiskivuori.

Tai yöunet. Öitä.